tiistai 20. maaliskuuta 2012

C- sijoitusturnaus 18.3. Vilppula


C-supersarjan sijoitusturnaus pelattiin Vilppulassa sunnuntaina 18.3. Maskun joukkueessa meiltä oli vahvistuksina Rumpus, Valtteri ja Väinö.

Eka peli oli tuttua Vilppulan joukkuetta vastaan, josta puuttui pari kärki pelaajaa. Ensimmäinen erä rutiinisuorituksella meille, mutta kaksi seuraavaa vieraille. Häviöstä ei voi syyttää poikia. Mutta eka erä kuitenkin antoi paljon uskoa meidän kolmikolle ja minullekin, oikealla tiellä ollaan.

Toiseen otteluun tuli täysin uusi tuttavuus, Nakkilan Pateri. Peli lähti hiukan varovaisesti ja isoja poikia hiukan kunnioitettiin. Pian oma taso löytyi ja meille selkeä 2-0 voitto.

Kun Loimaan Jankko ei osallistunut turnaukseen, niin Katajan Sini-Oransseille tuli 8. sija supersarjassa. Tällä ryhmällä on vielä edessä kolme kautta C-sarjassa, joten tavoitteellisella treenillä ja kaurapuurolla ollaan tulevaisuudessa mitalipeleissä :)

C-Sarja pulkassa.

-mika-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti