tiistai 24. huhtikuuta 2012

D-Oranssit AM-sijoitusturnaus

D-AM sijoitusturnaus pelattiin lauantaina 14.4 Littoisissa. Pojat taistelivat loppusijoista 9-12.

Eka peli oli LTU:ta vastaan. Tiedettiin sen olevan kovin vastus tänään. Olihan huikeeta peliä huh huh… Valtteri heitti taaksepäin jujuja ja löi kovaa mistä vain. Missäs piilossa noita taitoja on pidetty? No tärkeimmässä pelissähän kaikki kuuluukin laittaa peliin. Jeren passit oli tänään sillä tasolla, että jos pallo ei kuole niin hakkuri saa katsoa peiliin, toisenkin kerran. On kuin olisi ikänsä passannut ”torneillemme”. Rumpus torjui verkolla metri verkon päältä ja kolmen metrin leveydeltä. Tilanteessa vastustajan valmentaja sanoi pelaajille, että ”heittäkää kaaripalloja sen pojan yli”. Kertoo paljon vastustajan epätoivosta. Väinön tiikeri jolla pelasti pallon ja meni vielä raakana kenttään, ei jättänyt kyllä ketään edes katsomossa kylmäksi. Olisi sopinut vaikka 10-uutisten kevennykseksi, sillä syöksyn voimasta poika ajautui käsipallomaaliin.

Huikeaa taistelua, tuo tiimi tekee seuraavalla kaudella pahaa jälkeä. D-sarja hoidettuna ja sijoitus 9. Tavoitteeseen päästiin joten kiitos ja kumarrus pojille, tukijoukoille ja valmennusryhmälle.

-mika-

E-Pojat AM-finaali

Aprillipäivänä oli E-Poikien AM-Finaalit Maskussa Paikalla koko dream team.

Seba tuli suoraan pitkältä lomareissultansa ja valmennus pelkäsi ”jetlagiä”. Onko mies vireessä? Pelko oli turha, Seba oli aivan liekeissä varsinkin kaksi ekaa peliä. Verkkopeli oli selvästi joukkueen parasta. Arvoitus oli myös Aatun keskittyminen, erityisesti passipeli. Kuinkas kävikään, koko turnauksen kolme kovinta pommia kaikista joukkueista lyötiin juuri Aatun passeista. Valmennus ei aluksi uskaltanut katsoa kun Timi astui syöttöviivan taakse. Mutta jätkä oli tehnyt kotiläksyt. Joka syöttö ruutuun. Ahmin sairaan nopeat jalat ei jättänyt katsomossa varmasti ketään kylmäksi. Kuten Aleksi katsomosta totesi. On muuten poika rajusti kehittynyt puolessa vuodessa. Jeren peli on vain niin helppoa. Huikea nostovarmuus, rajut iskulyönnit ja ”konnamaiset” sijoitukset. Varmasti 3 parhaan E-pojan joukossa Lounaan alueella, hyvänä päivänä todennäköisesti paras.

Kiitos Pojat! E-Sarjapelit on paketissa. Kotiin viemisenä 4-sija. Seuraavaksi yksi harjoitusturnaus ja kruunuksi Poweri. Kiitos valmentajat ja kaikki taustavaikuttajat

-mika-